perjantai 25. elokuuta 2017

Kirja-arvio: Startup seurakunta

Eerola, Janne, ja Piipponen, Mitja (toim.),
Startup seurakunta
(Tampere: Päivä, 2017), 268 sivua.


Startup seurakunta on teos, jossa ajatuksiaan ja kokemuksiaan erilaisista tavoista järjestää seurakunnan toiminta ja rakenne pääsee jakamaan joukko modernien ja kasvahakuisten yhteisöjen avainhenkilöitä. Eerola ja Piipponen ovat kiertäneet eri puolella Suomea haastattelemassa näitä vaikuttajia, ja tarjoilevat löydöksensä lukijalle mielenkiintoisina ja sopivan pieninä annoksina.

Pääosa kirjasta koostuu viidestä luvusta. Näistä ensimmäisessä esitellään lyhyesti mukaan valikoituneet 14 startup-henkistä yhteisöä, jotka edustavat niin vapaakristillistä kenttää kuin uudistushenkisiä luterilaisiakin. Sen jälkeen seuraa neljä lukua, joihin on työstetty haastetteluissa esille nousseita näkökulmia. Jokainen luku muodostaa oman isomman teemansa: relevanssi, toiminta, johtajuus ja muutos. Nämä on edelleen jaettu pienempiin aiheisiin, joista kunkin käsittelyyn on varattu 1-7 sivua. Startup seurakunta onnistuu siis tavalla tai toisella sivuamaan useita kymmeniä seurakunnan toimintaan ja rakenteeseen liittyviä kysymyksiä.

Eerola ja Piipponen ovat kirjallaan tehneet merkittävän palveluksen suomalaisille kristityille. Seurakunnallisesta näkökulmasta katsoen maamme on hyvin homogeeninen: kaikki tekevät pitkälti samoja asioita ja samoilla, edellisiltä sukupolvilta perityillä tavoilla. Uusien yhteisöjen istuttamista ei ole katsottu hyvällä, ja olemassa oleviakin on ollut vaikea muuttaa. Startup seurakunta murtaa osaltaan tätä muottia esittelemällä uusia ja erilaisia tapoja toimia. Samalla se myös tarjoaa sekä henkistä selkänojaa että käytännön vinkkejä kaikille niille vastuunkantajille, jotka askartelevat kirjassa käsiteltyjen kysymysten parissa, mutta eivät kuitenkaan ole tähän mennessä uskaltaneet poiketa totutuista toimintamalleista. Monet pioneerit ovat raivanneet tietä uudistuksille vuosia, ja nyt Startup seurakunta innostaa ja rohkaisee muitakin mukaan.

Kirja on helppolukuinen sekä tekstin että ulkoasun osalta. Toistoa kirjassa on vähän ja myös oikoluku on suoritettu hyvin; vasta lopun Kirjasuosituksia-osiossa osuu muutama ongelma silmään. Kun lisäksi hintakin on kohtuullinen, toivoisi tämän kirjan päätyvän mahdollisimman monen seurakunnallisen vastuunkantajan ja päättäjän lukulistalle. Jos sydän yhtään sykkii seurakunnan kasvulle ja hyvinvoinnille, tästä kirjasta on vaikea olla innostumatta.


Normaalisti kirja-arvostelu loppuisi tähän. Tällä kertaa haluan kuitenkin lisätä vielä hieman toisenlaisia pohdintoja sisällön suhteen. Kristuksen ruumiin täysivaltaisesta rakentumisesta kiinnostuneena Uuden testamentin tutkijana huomioni nimittäin kiinnittyi kirjassa erityisesti kolmeen asiaan, joita kommentoin (hyvin lyhyesti) alla.

1) Raamatun rooli seurakunnan rakenteen ja toiminnan hahmottamisessa. Toimittajat itse toteavat, että kirjassa korostuu käytännöllinen näkökulma, eikä kyse tältä osalta ole "teologisesti pätevästä kirjasta" (17). Siitä huolimatta tuntuu oudolta, että kirjassa haastatellut henkilöt arvioivat lähes kaikkea etupäässä "toimiiko se?"-näkökulmasta, ja aika harvoin kukaan nostaa esiin sitä, miten ja millaisia seurakuntia Paavali ja muut ensimmäisen vuosisadan kristityt perustivat ja pyörittivät. Nykytoimijoiden oletuksena on, että Uudessa testamentissa oli niin suuri kirjo erilaisia malleja ja toimintatapoja, että mikään seurakuntamalli tai toimintatapa ei voi olla normatiivinen. Käytännössä näyttää kuitenkin siltä, että betoniin voidaan hakata oikeastaan mitä tahansa – paitsi sitä, miten Uuden testamentin aikana toimittiin. Itse koen, että Raamatulla olisi tässä suhteessa enemmän annettavaa, varsinkin kun sen edustama varhainen kristillisyys kantoi sellaista hedelmää, josta useimmat nykypäivän seurakunnat (länsimaissa) voivat vain haaveilla.

2) Kosmeettiset vs. syvälliset muutokset. Kirjassa esille nousevat muutokset ja "uudistukset" voidaan jakaa karkeasti kahteen eri ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä ovat kosmeettiset (ja usein hyvin kulttuurisidonnaiset) muutokset perinteisiin toimintatapoihin verrattuna. Seurakunnan kokoontumiseen osallistuvaa henkilöä halutaan viihdyttää esimerkiksi tarjoamalla hänelle elokuvamainen tai audiovisuaalinen kokemus, varmistamalla hyvä äänentoisto, sisustamalla kokoustila rock-klubihenkisesti tai yökerhomaisesti, panostamalla laadukkaaseen musiikkiin – tai jotain muuta vastaavaa. Näihin ja moniin muihin asioihin tuskin törmättiin Paavalin perustamissa seurakunnissa sen enempää kuin vaikkapa nykyaikana Afrikassa palmupuun juurella tai Kiinan kotiseurakuntaliikkeessä. Ehkä paikallaan olisikin ollut pohtia hieman perusteellisemmin tällaisen ajattelun perusteita. Hyvänä esimerkkinä tästä on kaikkien janoisten pastoreiden sankarin, Bill Hybelsin maailmanmaineeseen nostama Willow Creek -seurakunta. Siellä tehdyssä REVEAL-tutkimuksessa nimittäin paljastui, että seurakunta oli onnistunut erinomaisesti ihmisten houkuttelemisessa tilaisuuksiinsa, mutta epäonnistunut täysin ihmisten opetuslapseuttamisessa – eli siinä ainoassa tehtävässä, jonka Jeesus seurakunnalleen jätti. Kyky houkutella isoja massoja ja viidyttää niitä ei siis mitenkään korreloi seurakunnan ydintehtävän kanssa.

Toisessa ryhmässä ovat sellaiset totutusta poikkeavat muutokset, jotka ovat (ainakin teoriassa) relevantteja missä päin maailmaa tahansa, tuovat useimmiten todellista lisäarvoa, ja yleensä löytyvät jo Uuden testamentinkin lehdiltä. Esimerkkejä näistä löytyy seuraavasta kohdasta.

3) Siirtyminen kohti Uuden testamentin rakenteita ja toimintatapoja. Inhimillisesti voidaan ajatella, että tiettyihin muutoksiin ei ole päädytty niinkään huolellisen eksegeesin kuin käytännön havaintojen ("hei, tämä toimii") kautta. Toisaalta joku voisi väittää, että tietyt asiat pomppaavat Pyhän Hengen vaikutuksesta aina uudelleen tavalla tai toisella esiin eri puolilla Kristuksen ruumista. Niin tai näin, monessa yhteisössä on otettu askeleita kohti uusitestamentillisia käytäntöjä ja lähestymistapoja. Tästä positiivisesta trendistä esimerkkejä ovat mm. yhteisöllisyyden korostaminen; opetuslapseuttamiseen panostaminen; tarve tietyn kokoisille kokoontumisille (jotka vastaavat kooltaan suunnilleen Paavalin istuttamien yhteisöjen kokoontumisia); paikallisen seurakunnan kokoontuminen yhteen pienemmissä ryhmissä (sen sijaan, että yhteyden takeena ja merkkinä pidettäisiin yhtä jättimäistä kokousta) sekä yhteiset ruokailut kokoonnuttaessa. Tämänkaltaisia askeleita voitanee odottaa yhä useammalta yhteisöltä tulevaisuudessa.

Lopuksi vielä kiitokset Jannelle, Mitjalle, kirjassa ääneen päässeille pioneereille – ja kaikille teille muillekin, jotka olette rohkeasti liikkeellä tämän maan tavoittamiseksi ja Jumalan valtakunnan parhaaksi!

Ei kommentteja: