perjantai 4. kesäkuuta 2010

Avioero, uudelleennaiminen ja aviorikos

Kysymys siitä, mikä on UT:n opetus avioeron ja uudelleennaimisen mahdollisuudesta, puhuttaa kristittyjä tasaiseen tahtiin. Yksi ylimääräisiä kammiovärinöitä aiheuttanut tekijä on brittisaarnaaja David Pawsonin taannoinen vierailu Suomessa, jonka jälkeen paikallisilla pastoreilla oli tavallista enemmän sieluja hoidettavina. Safarilla aihetta pohdiskeltiin viimeksi puolitoista vuotta sitten, jolloin keskustelu pyöri lähinnä Paavalin ja Gordon Feen ympärillä. Tasapainon vuoksi ajattelin tällä kertaa lähestyä teemaa keskittymällä rabbiinisten tekstien erikoistutkijan David Instone-Brewerin tulkintaan siitä, mitä Jeesus aiheesta sanoi.

DIB:n nopealukuinen johdanto (julkaistu Grove Booklet -sarjassa) aiheeseen löytyy hänen Divorce and Remarriage -sivustoltaan. Sen argumentti Jeesuksen avioeronäkemyksestä menee suunnilleen näin:

Kun fariseukset lähestyvät Jeesusta Matteuksen evankeliumin luvussa 19 (jakeet 3-9), koskee heidän kysymyksensä 5. Moos. 24:1:n tulkintaa. Rabbi Shammain mielestä tuossa mainitaan avioeron ehdoksi ainoastaan "Indecency" (Matt. 19:9 kr. porneia). Rabbi Hillel puolestaan on sitä mieltä, että ko. tekstin pohjalta "Any Matter" kelpaa avioeron syyksi. Tässä Jeesus siis ottaa kantaa vain yhden VT:n jakeen tulkintaan ja toteaa, että siinä laillisen avioeron mahdollistaa "Indecency", mutta "Any Matter"-avioeron ottaneet eivät oikeasti ole Jumalan silmissä eronneet ja syyllistyvät näin aviorikokseen mennessään uudelleen naimisiin.

So far so good. Tästä eteenpäin DIB:n teesi alkaa muuttua mielenkiintoiseksi. Hän nimittäin toteaa, että we know that they [= the rabbis] also allowed divorce for other Old Testament grounds which all branches of Judaism in the 1st century accepted. DIB:n mukaan juutalaisten tulkinta VT:sta salli avioeron mm. hedelmättömyyden (1. Moos. 1:22, 28) ja vaimon kaltoinkohtelun (2. Moos. 21:10-11) takia. Syy siihen, että Jeesus tai fariseukset eivät näistä puhu, on se että kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että avioero on sallittu näistä syistä. Jeesus ei siis sano, etteikö avioeroa voisi ottaa muistakin syistä kuin puolison porneia, vaan hän kieltää ainoastaan "Any Matter" -avioeron. (DIB:in mukaan Jeesuksen kommentit samalla kieltävät myös 1. Moos. 1:22, 28 käytön avioeron pohjana.)

Loppujen lopuksi siis Jeesuksen "oikea" opetus avioerosta ja uudelleennaimisesta ei tule pelkästään siitä, mitä evankeliumien aihetta käsittelevät tekstit implisiittisesti sanovat, vaan se pohjautuu oleellisilta osiltaan rabbiinisiin traditioihin. Tällainen hermeneutiikka ei ole täysin ongelmatonta, kuten DIB itsekin myöntää: The 'traditional' grounds [of divorce]... have the advantages of being the 'plain' reading of the text, as well as the consistent teaching of the church for many centuries.

DIB:n teoriassa on tiettyjä pienempiä ongelmia, mutta sen isoin ongelma lienee monen mielestä se, että näinkin tärkeässä asiassa Raamatun eksplisiittinen opetus on harhaanjohtavaa, totuuden löytyessä huomattavasti myöhemmin kirjatuista rabbiinisista lähteistä. Siksi haluaisinkin esittää kaksi aiheeseen liittyvää kysymystä:

1) Kuinka validi tällainen hermeneuttinen lähestymistapa on?
2) Tuleeko mieleen muita, analogisia tilanteita, joissa "totuus" onkin lähes päinvastainen kuin mitä Raamattu (tai Jeesus) selkeästi näyttäisi sanovan?

39 kommenttia:

DrMark kirjoitti...

Täytyy sanoa, että tänä vuonna Safarille näyttää laskeutuneen hiljaisuus selvästi aikaisemmin kuin edellisinä vuosina. Ilmeisesti pitäisi kirjoittaa joko Israelista tai jalkapallosta, jotta kukaan reagoisi mitenkään... :-)

Lars Leevi kirjoitti...

Edes RV:n Israel-pääuutiseen ei ole tullut kommentteja. Ehkä se tempaus kävi jo.

DrMark kirjoitti...

Nyt kun asian mainitsit, niin minä kieltämättä vähän ihmettelin jutussa esiintynyttä väitettä, että Jeesus olisi ollut mukana marssilla, jossa protestin kohteena oli median asenne suhteessa nykyiseen Israelin valtioon. Tämä ei ole kannanotto Mavi Marmara -tapaukseen, mutta epäilen kyllä aika vahvasti, että Jeesus ei olisi osallistunut marssiin.

Lars Leevi kirjoitti...

katso, minä menen valmistamaan teille sijaa isäni mielipidepalstalle.

Petteri Layman kirjoitti...

DrMark:

muutama kommentti RV:n artikkelista (menee nyt kyllä kauaksi aloittamastasi keskustelusta ja eksegetiikasta).

Fidan koordinaattorin H. Krögerin kommentit RV -lehdessä osoittavat minusta, ettei Fida International ole valitettavasti kaikissa konflikteissa puolueeton ja sitoutumaton kehitysyhteistyöjärjestö. HK ei esitä artikkelissa tosiasioita vaan kritisoi länsimaita sinisilmäisyydestä, uskoo laivoissa olleen jotakin.., hänestä vaikuttaa siltä, että.. tämä voi hänestä olla testi ja .. näyttäisivät olevan tapahtumien tähtäimessä ovat ilmaisuja joilla synnytetään tarkoituksellisesti yksipuolisia mielikuvia esittämättä tosiasioita tekstin tueksi ja jättämällä negatiiviset asiat kertomatta.

Hänen kommenttinsa Jeesuksen osallistumisesta marssille on tyrmistyttävä. Uuden testamentin kertomukset eivät mielestäni tue näkemystä Jeesuksen poliittisesta aktiivisuudesta (ja siihen aikaan Juudea oli sentään Roomalaisen vallan alla), päinvastoin.

Lari Launonen varoittaa ansiokkaasti kritiikittömästä mustavalkoisesta suhtautumisesta mielipiteisiin mutta sortuu valitettavasti itse mustavalkoiseen vastakkainasetteluun valtaväestöksi kutsumansa väestönosan ja herätyskristittyjen välillä. Jäin miettimään, onko valtaväestön yksioikoista suhtautumista jossakin mitattu vai oliko kysymyksessä LL:n oma mielipide. Jos väite perustuu johonkin tutkimukseen, jonkunlainen viittaus helpottaisi tekstin ymmärtämistä, jos taas kysymyksessä on mielipide, se kertonee kirjoittajan ennakkokäsityksestä.

Kesän kunniaksi näin asian vierestä. ;)

DrMark kirjoitti...

Vielä tuosta Jeesuksen poliittisuudesta:

Nykytutkimuksessa on tapana tuoda esille, että Jeesuksen toimet olivat monella tavalla "poliittisia" ensimmäisen vuosisadan kontekstissa, vaikka oman kontekstimme takia olemme tottuneetkin ajattelemaan hänen toimintaansa mieluummin "hengellisenä" kuin "poliittisena". Sama tietysti päti ensimmäisen vuosisadan kristittyihin. Jokainen, joka tunnusti, että "Jeesus on Herra", otti automaattisesti kantaa vallitsevaan poliittiseen ideologiaan, jonka mukaan "keisari on Herra".

Itse ehkä voisin nippanappa kuvitella Jeesuksen esim. väkivallattomalle marssille rotusortoa vastaan 1900-luvun Amerikassa. Sen sijaan en kyllä usko, että hän olisi osallistunut vaikkapa suomalaisten Israelin ystävien marssille, jolla puolustettiin taannoista sotaa Libanonia vastaan. Nostan hattua sille, joka saa UT:n esittämän Jeesuksen mukaansa tällaiselle marssille.

Vanhat tutut Mammona, Eros ja Mars ovat jumalia, joiden vaikutusvalta yltää yllättävän usein myös niiden keskuuteen, joiden luulisi tietävän paremmin.

Petteri Layman kirjoitti...

Jeesuksen kannanottoja köyhien ja sorrettujen puolesta voidaan pitää myös "poliittisina", jopa nyky-yhteiskunnassa mutta se, eikä "Jeesus on Herra" -tunnustus tue mielestäni näkemystä hänen polittisesta aktiivisuudestaan Israelin valtion puolesta.

Vanhassa testamentissa profeetat yleensä varoittivat Juudan ja Israelin vallanpitäjiä - mikähän tarve meidän "profeetoilla" on tukea ilman kritiikkiä Israelin maallisia vallanpitäjiä?

Lars Leevi kirjoitti...

Entäs vappumarssit?

Mitä mieltä olette siitä mm. Craig Evanssin painottamasta esityksestä, että Markuksen aloitus ottaa kantaa suoraan Rooman keisarikulttiin? Augustuksesta on Prienen kaiverrus vuodelta 9 BC:

"the birthday of the god augustus was the beginning for the world of the good news" (Priene)

"The beginning of the good news of Jesus Christ, the Son of God" (Markus)

Markus kirjoitti evankeliuminsa Neron hallinnan loppuaikana (loppui 68). Nero enemmän kuin kukaan korosti titteleitään jumala, jumalan poika, herra, pelastaja, benefactor. Tähän Markus esittää Jeesuksen oikeana Jumalan poikana.

Mielenkiintoinen kysymys on se, kuinka poliittisesti ladatuksi "Jumalan poika" ymmärrettiin uskovien piireissä.

Julle kirjoitti...

Itse ajattelisin perushermeneutiikalla, että Raamatun kirjoitukset ovat juuri niin poliittisia kuin niiden kirjoittaja (kirjoituttaja=viime kädessä Jumala) on ollut.

Lisäksi poliittisuuteen on varmasti vaikuttanut kirjoittajan tarkoituksen/päämäärän lisäksi kohdeyleisö.

Näillä periaatteilla on hieman vaikea uskoa R. kirjoitusten poliittisiin päämääriin.

Vappumarssit sen sijaan ovat mielestäni lähes noloa toimintaa. Kun radikaaleina ja "outoina" pidetyt "kommunistit" feidaavat marssitoimintaansa alas, niin "uskovaiset" sen sijaan aloittavat.

Jos tarkoituksena on saada näkyvyyttä toiminnalla siinä varmaan onnistutaan, mutta minkä laatuista tuo näkyvyys on? Positiivista vai negatiivista?

"Siellä niitä jotain vähemmistön edustajia taas huutaa megafoneihinsa - ja lapsetkin mukana - voi voi": saattaa normisuomalainen ajatella.

Julle kirjoitti...

Selvennöksi vielä Raamatun/evankeliuminen poliittisuuteen...

Itse ajattelen, että Raamatusta löytyy eettisiä ja moraalisia kannanottoja, jotka liittyvät yleensä valtaapitävien "pienien" sortoon ja yhteiskunnassa vallitsevaan epäjumalanpalvelukseen.

Nämä kritiikit voidaan liittää yleisellä tasolla noiden aikojen yhteiskuntiin ja sitä myöten politiikkaankin ja ovat sovellettavissa nyky-yhteiskuntiinkin.

Mutta - lähtökohtana on yleensä etiikan ja moraalin ylläpito, ei politikointi. Lukijan omaa näkökulmaa/eisegeesiä lähestytään, jos uskotaan/tulkitaan, että tekstin tarkoitus oli poliittinen. Tekstiä voidaan soveltaa politiikkaan, yhteiskuntaan ja vaikka perheeseen - kaiken kokoisiin yksiköihin.

Anssi Helläkoski kirjoitti...

Kysymykseen yksi...

Eikö tämä ole kuitenkin siinä mielessä validi hermeneuttinen lähestymistapa, että siinä pyritään saamaan selville historiallinen tilanne ja kulttuuri?

Itse olen miettinyt sitä, miksei Jeesus anna naisille mitään ohjetta kuinka toimia, mikäli uudelleenavioitumiskielto on kovin laaja ja ehdoton. Naisillahan ei vissiin ollut juuri muita vaihtoehtoja kuin päästä jonkun miehen "suojelukseen", myydä itseään tai tulla myydyksi.

Petteri Layman kirjoitti...

Uusi RV -lehti raportoi uskovien nuorten avioerojen yleistymisestä. Kiitokset päätomittajalle ajankohtaisen aiheen esiin nostamisesta.

Valitettavasti pääkirjoituksessa sorrutaan ympäripyöreyksiin kuten 'Yhteiskunnan elämänmalli, jossa avioero nähdään nopeana ratkaisuna parisuhteen ongelmiin sekä aiempaa ymmärtäväisempi sielunhoidollinen linja ovat johtaneet myös helluntaiseurakunnat vaativaan tilanteeseen, jossa Raamatun tulkinnan johdonmukaisuus on usein koetuksella.' Minulle ainakin jäi epäselväksi mitä 'ymmärtäväisempi sielunhoidollinen linja' tarkoittaa ja mitkä ovat ne nuorten avioeroon liittyvät tilanteet, joissa Raamatun tulkinnan johdonmukaisuus on koetuksella? Jäin kaipaamaan konkretiaa tai käytännön esimerkkejä.

RV -lehti etsii pääsääntöisesti avioerojen syitä helluntailiikkeen ulkopuolelta, yhteiskunnan elämänmallista - löytyyköhän tuolle ilmaisulle teologinen synonyymi? Helluntailiikkeen arvojen muuttumista tai maallistumista ei pohdiskella, eikä myöskään johtajien vastuuta?

Kysymys eksegeeteille: 1) Löytyykö meiltä kristillisen kirkon historiasta vastaavaa kehitystä ja mitä niistä on opittavissa? 2) Olen ymmärtänyt raamatunhistorista, että seurakunnan 'ongelmista' tilille vaadittiin ensisijaisesti johtajia, opettajia ja paimenia. Olenkohan ymmärtänyt väärin vai miksi johdon vastuukysymyksiä ei nosteta esille?

timo-veli kirjoitti...

Junaittiid steitsissä on tehty tutkimus
http://www.religioustolerance.org/chr_dira.htm
jonka mukaan evankelikaaliset ym eroavat useammin kuin esim ateistit ja agnostikot. Jos niin on niin keneltä siellä maailmassa tätä eroamisen mallia helluntainuoret ovat ottaneet?

DrMark kirjoitti...

Petterille:

Itse ymmärtäisin tätä asiaa niin, että uskovien avioeronäkemykseen vaikuttavat sekä ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevat arvot että seurakuntien opetuksellinen ja sielunhoidollinen linja. Kaikki nämä ovat viime vuosikymmeninä muuttuneet. Muistan olleeni joskus parikymmentä vuotta sitten läsnä SVKN:n kokoontumisessa, jossa keskusteltiin siitä, voiko eronnut mennä uudelleen naimisiin. Tänä päivänä keskustelu taitaisi kulkea vähän eri linjoilla kuin tuolloin.

UT:n pohjalta sanoisin, että vastuu seurakunnan ongelmista on kaikilla (ks. esim. 1 Kor.), mutta toisaalta erityisellä tavalla myös tietyillä ryhmillä (vanhinten tulee paimentaa laumaansa, opettajien tulee opettaa oikein ja vastuullisesti, jne.).

Voi olla, että osasyy nykyiseen tilanteeseen on se, että joskus esim. seurakuntakurissa on menty vähän liian pitkälle, ja nyt heiluri on heilahtanut kohti toista laitaa, jossa ei niin helposti puututa toisten tekemisiin tai anneta ohjeita.

Petteri Layman kirjoitti...

DrMark:

Yritin kiinnittää kommentissani huomiota siihen seikkaan, ettei RV -artikkelissa pohdittu arvojen muuttumista eikä johtajien ja opettajien vastuuta. Edes helluntaijohtaja ei voi paeta vastuutaan kollektiivisen vastuun taakse. Helluntailiikkeen 'äänenä' olisin myös odottanut lehdeltä kriittisempää tarkastelua omiin tekemisiin tai tekemättä jättämisiin. Terveeseen kritiikkiin kuuluu mielestäni tarkastella ensin omia virheitä.

Mikähän helluntailiikkeen kanta eronneen uudelleen naimisiin menoon muuten on? Ja jos se on muuttunut, niin mitkä ovat teologiset perustelut?

Viimeinen kommenttisi on mielenkiintoinen. Pohdit, että osasyynä nuorten avioerojen kasvuun voi olla seurakuntakurin löystyminen.

Esa Hyvönen kirjoitti...

Petterille:

Käytännön kokemuksena pastorin työstä avioerot tapahtuvat useasti yhteiskunnan lainsäädännön keveyden takia poissa seurakunnan johdon silmistä. Siksi allekirjoitan Launosen toteamuksen, että yhteiskunnalliset aatevirataukset merkittävissä määrin vaikuttavat avioerojen yleisyyteen helluntaiseurakunnissa.

Epävirallisesti laskeskelin pastorin urallani tapahtuneen reilut 10 eroa, joista yksi ainut on tapahtunut niin, että seurakunnan johtoa on tiedotettu kuuden kuukauden harkinta-ajan alussa. Muut ovat tulleet tietoon vasta virallisen eron tapahduttua. Joten yleisen seurakunnan opettamisen lisäksi keinot puuttua tapahtumiin ovat olleet jälkijättöisiä. Jos sinulla on hyviä ratkaisumalleja kuinka päästä takaisin lähemmäksi raamatullisia ihanteita avioliiton tukemisessa uskoisin niille olevan käyttöä. Rakentava kritiikki antaa myös teräviä ratkaisuja.

Petteri Layman kirjoitti...

Esa:

Pohdiskelin aikaisemmissa kommenteissani RV -artikkelin itsekritiikin puutetta ja peräänkuulutin keskustelua arvojen muuttumisesta ja johtajuudesta. Tarkoitukseni ei ollut esittää ratkaisumalleja vaan haastaa yksipuolinen ulkoisten syiden esittäminen.

Käytännön kokemuksesi ovat arvokkaita ja niistä voi varmasti oppia kivuliaista kokemuksista huolimatta. En arvostele millään tavalla pastorin työtäsi. Kommenttiasi keinojen jälkijättöisyydestä minun on kuitenkin hiukan vaikea ymmärtää. Jos lapseni rikkovat yleisesti hyväksyttyjä eettisiä sääntöjä minun tietämättäni pohdin kasvatuksen keinojeni puutteita en maailman pahuutta ja sitä, etten ollut tapahtumista tietoinen.

Johtamisfilosofiani mukaan johtaja vastaa suunnan näyttämisestä ja jos on tehnyt sen selkeästi on myös vastuusta vapaa.

DrMark kirjoitti...

Esalle:

Mainitsemasi kokemukset puhuvat nähdäkseni siitä, että tämän päivän seurakunnat ovat järjestäytyneet hieman eri tavalla kuin ensimmäisen vuosisadan seurakunnat, sekä yhteisten kokoontumisten koon että ohjelman suhteen...

Jos jotakuta aihe kiinnostaa, niin lisää rutinaa nykypäivän seurakuntien toimintatavoista löytyy toisesta blogista.

Otto kirjoitti...

Timo-veli:

Olisiko kuitenkin niin, että ateistit ja agnostikot eivät mene yhtä ahkerasti naimisiin? Jos tilastossa näkyisivät myös avoerot, niin tulos voisi olla taas kummasti toisen näköinen.

/Veli Pelleinen

timo-veli kirjoitti...

Veli Pelleinen:
Voihan se niinkin olla. Mutta voi olla ettei olekaan. Entä jos avoerot, seurustelusuhteiden päättymiset jne otettaisi tutkimukseen mukaan ja tilasto vielä selvemmin osoittaisikin tämän tutkimustuloksen olevan oikeansuuntainen?

Kun ei ole saatavissa muuta tietoa niin ainakin toistaiseksi voi tuohon amerikkalaiseen tutkimukseen luottaa. Todellisuus ei ikävä kyllä juuri koskaan taivu toiveittemme mukaiseksi.

Petteri Layman kirjoitti...

Nyt olen pettynyt eksegeettien pohdintoihin joten provosoin vähän.

Haastoin helluntailiikkeen oman toiminnan arviointiin, keskusteluun arvojen muuttumisesta ja johdon vastuusta. DrMark toteaa, että vastuu on kaikilla - eli ei kenelläkään, Esa peesaa Launosta, syy on pahassa maailmassa ja kun tilastot näyttävät epäedullisilta, Otto arvelee vian olevan tilastoissa. Emmekö todellakaan pysty arvioimaan omaa toimintaamme kriittisesti?

Vastuu on jokaisella seurakuntalaisella, se on totta mutta sekä Israelin että seurakunnan historia kertoo vahvoista arvojohtajista, jotka ovat kantaneet vastuunsa ja osoittaneet suunnan. Mielestäni johdon tulee ensin näyttää suuntaa ja sitten jokainen seurakuntalainen voi ottaa oman vastuunsa.

Maailma on paha mutta en muista Israelin johtajien vedonneen kaananilaisten pahuuteen kansan lankeemuksen hetkellä.

En usko, että amerikkalaista tutkimusta voidaan sellaisenaan soveltaa suomalaiseen yhteiskuntaan mutta miksi emme tarkastelisi ensin omaa toimintaamme emmekä etsisi vikaa tilastoista. Entä jos tuo amerikkalainen kehitys on tulossa viiveellä meille?

Jos arvomme ovat muuttuneet, miksi emme keskustelisi niistä. Avioero ei ollut sallittu aiemmin helluntaiyhteisössä. Meillä voi erota ja mennä uudelleen naimisiin eikä se vaikuta seurakuntasuhteeseen - eli avioero ja uudelleennaiminen ovat meillä käytännössä sallittua mutta eivät toivottuja. Miksi kukaan ei uskalla sanoa ääneen sitä mitä käytännössä sovelletaan - vai olikohan kaikki tapaukset yksittäistapauksia, joten emme voi yleistää. Minä seurakuntalaisena odotan selkeitä kannanottoja helluntailiikkeen johtajilta. Valitettavasti meilläkin on alettu puhua raamatun ihanteista, jotka eivät aina toteudu - eli jos ei pelaa, niin kysymyshän oli vain ihanteista.

Mitkä ovat helluntapastoreiden menestyksen mittarit? Onko jäsenmäärän kasvu vai jäsenten kasvu johon pyritään? Mitataanko hengen ilmestymistä volyymillä vai lähimmäisenrakkauden teoilla.

Teologisten tutkintojen määrä helluntailiikkeen piirissä on kasvanut mutta puuttuko meiltä arvojohtajia jotka sanovat väärän vääräksi ja oikean oikeaksi?

Ovatkohan ym asiat vaikuttaneet nuorten avioerojen kasvuun?

DrMark kirjoitti...

Petteri:

Hyvää provosointia.

Jos puhutaan asian eksegeettisestä analysoinnista, niin ainakin voidaan sanoa, että otsikkomme mukaisesta aiheesta löytyy erilaisia tulkintoja, mikä osaltaan lisännee johtajien epävarmuutta sen suhteen, miten opettaa aiheesta.

Mitä tulee vastuuseen, niin uskon, että senkin suhteen eksegeettinen lähestymistapa löytää ainakin Ut:n puolelta nuo mainitsemani tahot, eli koko srk yleisesti, tietyissä rooleissa olevat erityisesti, sekä tietysti jokaisen yksilön. Tässä mielestäni hyvä esimerkki on Korintin srk, jossa Paavali ei nuhtele johtajia tms. erikseen, vaan näkee kyseessä olevan koko seurakunnan ongelman.

Tästä eksegeettisesti hieman kauemmaksi siirryttäessä voidaan ehdottaa (kuten minä tein), että nykyseurakunnissa on paljon ongelmia, jotka johtuvat niiden koosta, toiminnasta sekä tavasta organisoitua.

Paljon muutakin voidaan aiheesta sanoa, mutta nämä tulevat ensimmäiseksi mieleen silloin, kun perätään eksegeettistä näkökulmaa. Palstan palkkasuhteessa olevat pastorit voinevat kertoa lisää käytännön puolesta ja muista näkökulmista...

Petteri Layman kirjoitti...

DrMark:

kiitos eksegeettisistä pohdinnoistasi.

Jos useiden erilaisten tulkintojen löytyminen johtaa siihen, etteivät johtajat tiedä miten opettaa niinkin perustavaa laatua olevasta asiasta kuin avioero, niin silloinhan kärjistäen he eivät sovellu tehtäväänsä ja heidän olisi syytä etsiä muita töitä.

Palaan tuon Korintin srk:n esimerkkiin, jonka otit esille. Näkökulmasi on validi. Johtajuutta ja vastuuta pohdiskellessa näen tässä jopa paradoksin. Mutta, mutta, mielestäni ottamasi esimerkki on hiukan yksipuolinen. Paavali johtajana ottaa arvojohtajan vastuun ja ohjaa seurakuntaa. Samassa kirjeessä Paavali kirjoittaa yhdestä ruumiista, tässä mielessä ymmärrän seurakunnan yhteisen vastuun, mutta silmälle on annettu silmän tehtävä, suulle suun ja kädelle käden. Roomalaiskirjeessa Paavali kirjoittaa johtajille ja kehoittaa tarmollisuuteen. Ymmärtäisin nyt niin, että jokaisella on oma tehtävä ja oma vastuu. Johtajilla on minun mielestäni suunnan näyttäjän tehtävä ja vastuu eikä se ole sama kuin antajan tehtävä ja vastuu. Seurakuntajohtajien vastuita pohdiskellessani olen kyllä heikoilla jäillä, koska kokemukseni tulevat rationaalisen liiketoiminnan johtamisen kokemuksista, mutta eksegeetit voivat tässä avustaa.

Sama 'opetus' on minusta nähtävissä Israelin historiassa. Mooseksen, tuomareiden ja kuninkaiden ajan Israel kulki vahvasti johtajiensa ohjauksessa tai sen puutteessa.

Näkökulmasi seurakunnan koon ja organisoitumisen vaikutuksista on mielenkiintoinen ja pohtimisen arvoinen. Sillä voi olla vaikutusta seurakuntakurin toteuttamiseen mutta miten se vaikuttaa arvovalintoihin ja moraaliin on jo toinen juttu.
Huono johtamisen organisoiminen väsytti Mooseksen mutta ei kai vaikuttanut kansan moraaliin. Daavid ja Salomo olivat hallinnon mestareita mutta lankeemus taisi johtua muista seikoista.

Jos nyt seurakuntajohtajilla ja opettajilla on oma vastuu nuorten avioerojen lisääntymisessä, niin voisimme siirtyä pohtimaan mikä se on ja miksi RV -lehti ei kirjoita siitä? Jos heillä taas ei ole seurakuntalaisia kummempaa vastuuta, niin lähdetään yhdessä etsimään peiliä.

Palkkasuhteessa olevien kaytännön näkökulmia odotellessa..

Otto kirjoitti...

Timo-veli:

"Entä jos avoerot, seurustelusuhteiden päättymiset jne otettaisi tutkimukseen mukaan ja tilasto vielä selvemmin osoittaisikin tämän tutkimustuloksen olevan oikeansuuntainen?"

Silloin pointtisi olisi ihan järkevä, eli kyse ei olisi seurakuntalaisten arvojen tai elämäntavan sekularisoitumisesta.

Kuitenkin on hyviä syitä uskoa, ettei näin ole. Ei liene ihan hirvittävän kaukaa haettua kuvitella, että avoliitossa eläminen on ateistien ja agnostikkojen parissa suositumpaa kuin uudestisyntyneiden kristittyjen parissa? Avoliittoja purkautuu kaksin - kolminkertaisesti avioeroihin verrattuna. "Vuosittain purkautuu 30 000 avoliittoa, avioerojen määrä on ollut jo pitkään 13 000 vuodessa." http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2008/02/avoparit_eroavat_aviopareja_yleisemmin_280737.html

"Kun ei ole saatavissa muuta tietoa niin ainakin toistaiseksi voi tuohon amerikkalaiseen tutkimukseen luottaa. Todellisuus ei ikävä kyllä juuri koskaan taivu toiveittemme mukaiseksi."

Vaikka muualta ei näekään etsiä, ei niitä avaimia silti etsitä katulampun alta, jos muistaa tiputtaneensa ne metsäpolulle. Toistaiseksi tuohon voidaan tietysti luottaa avioerojen määrän suhteen, mutta siitä ei pidä mennä tekemään sellaisia johtopäätöksiä, joita se ei oikeuta.

Espoossa Majakka-seurakunta päätti joku vuosi sitten tarttua nuorten parien ero-ongelmaan kannustamalla ja tukemalla avioliittoleireille osallistumista: seurakunta maksoi puolet leirimaksusta jos pari kävi avioliittoleirillä ensimmäisen avioliittovuoden aikana. Ilmeisesti tällä oli ihan hyviä vaikutuksia.

Vaikea uskoa että erojen määrä olisi jotenkin merkittävästi kiinni siitä, ettei seurakunnassa opeteta avioliitosta ja avioeroista. Suurempi ongelma lienee se, ettei avioliittoa osata huoltaa.

/veli Pelleinen

Julle kirjoitti...

Vanhan testamentin (didaktisista) kertomuksista löytyy Petteri Maallikon mainitsemia johtajan esimerkkejä esimerkiksi kaavalla:

Uudistava johtaja näkee tilanteen, pyytää anteeksi Jumalalta 1) kansan puolesta, 2) itsensä ja perheensä puolesta ja 3) rupeaa toimimaan ankarastikin puhtaamman elämäntavan puolesta. (Neh. 1)

Esrat ja Nehemiat eivät kyllä käyttänyt juurikaan porkkanaa esim. avioliittoihin puuttuessaan, vaan enemmän tuli keppiä. Jumalan lakia luettiin ääneen, kunnes kansa ymmärsi itkeä ja sitten iloita kuulemastaan (Esra 10; Neh. 8)

Miten sovellus tähän päivään :)

Julle kirjoitti...

Tuli vielä mieleen:

1. Kor. 7:25 eteenpäin on paavalilaista opetusta kristityille ahdingon ajassa - on hyvä pysyä entisellään. "Jos sinulla on vaimo, älä pyri hänestä eroon. Jos sinulla ei enää ole vaimoa, älä etsi itsellesi uutta. Mutta jos menetkin naimisiin, et tee väärin. Ja jos naimaton menee naimisiin, hänkään ei tee väärin."

Tuossa lauseessa "jos sinulla ei enää ole vaimoa, älä etsi itsellesi uutta" käytetään samaa kreikkalaisen kielen sanaa, joka muualla on käännetty "eroamiseksi" - lelysai.

Eli, olisiko kulttuurivapaa (tai liberaali:) käännös "jos olet eronnut vaimosta, älä etsi itsellesi uutta. Mutta jos menisitkin uudelleen naimisiin, et tekisi syntiä (hamartos)". Esimerkiksi Novumissa (helluntailaisten tulkinnan raamattu) ei asiaa/lausetta selitetä mitenkään.

DrMark kirjoitti...

Tässä vaiheessa keskustelua kannattaisi varmaan kerrata aikaisemmat keskustelut tästä aiheesta, mukaanlukien kommentit näiden kreikankielisten sanojen kääntämisestä...

Julle kirjoitti...

Ooops, i did again!

Petteri Layman kirjoitti...

Erinomainen analyysi Julle! Juuri tuota olen yrittänyt peräänkuuluttaa safarilla, mutta huonolla tuloksella. Miksi se ei pelaisi tänä päivänä?

Tämän keskustelun alustuksessa David Pawsonin avioliitto-opetus esitetään negatiivisessa sävyssä. Yksi asia, jossa ko herra lyö kuitenkin Suomen helluntaipastorit ja tämän safarin eksegeetit 6-0, on johtajuus. Ottamatta kantaa hänen teologiaansa, linja tuodaan selkeästi esille. On helppo esittää seitsemän eri tulkintaa jostakin asiasta, mutta kun tulee kysymys suunnan näyttämisestä, johtajat erottuvat seuraajista.
(Huomioin kyllä, että tämä on foorumi erilaisten mielipiteiden esittämiseksi, mutta RV -lehdeltä odotan arvojohtajuutta.)

Vielä muutama ajatus raamatullisista ihanteista. Mielestäni kristillinen avioliitto ei ole raamatullinen ihanne jonka toteumiseen pyritään vaan jumalallinen säädös, normi. Tuon säädöksen rikkomusta kutsutaan aviorikokseksi. Kristillisen elämän ihanteisiin kuuluu päivittäinen raamatunluku ja rukous. Niiden laiminlyöminen ei ole rikos vaan ihanteista luopuminen. Jos nyt helluntailiikkeessä avioliitto on pelkkä raamatullisten ihanteiden täyttymys tai meillä vain pyritään lähemmäksi raamatullisia ihanteita avioliiton toteumisessa, niin silloinhan Jullen esittämää kaavaa ei tarvita, koska nuorten avioeroissa ei silloin tapahdu myös rikosta. Jos taas avioliitto on Jumalan asettama säädös, sen rikkominen seurakunnan keskellä on rikos Jumalaa vastaan, johon seurakunnan johdolle voisi tarjota lääkkeeksi Jullen esittämää normatiivista mallia.

DrMark kirjoitti...

"Yksi asia, jossa ko herra lyö kuitenkin Suomen helluntaipastorit ja tämän safarin eksegeetit 6-0, on johtajuus."

Tästä tulee mieleen vanha automainos:
Ladalla voi ajaa täysillä mutkaan - mutta vain kerran.

On siis ainakin yksi asia, missä Lada lyö muut autot mennen tullen.

NaturalChristianBirth kirjoitti...

Pawsonilla on mielestäni sellaista karismaa mitä ei ole David Pettsillä eikä Veli-Matti Kärkkäisellä.

Ja erityisesti Pawsonin kahden raamattutunnin setti pirkkahallissa toukokuussa 2007 on mielestäni suomalaisen lähikirkkohistorian merkittävin tapaus.

Julle kirjoitti...

Pawsonin tyyli esittää asiat on lähellä vanhaa kansakouluopettajan tyyliä: "Hän puhuu niinkuin se, jolla valta on". Näin eivät tee Petts tai Kärkkäinen.

Kuulija "mittaa" henkilöiden opetuksen tason/uskottavuuden/luotettavuuden usein tyyli- eikä opetuksen sisältökysymyksillä. Vastuu jää tietysti näissäkin tapauksissa opettajalle :)

Petteri Layman kirjoitti...

Karisma ja kansakoulunopettajan tyyli voivat kuvata Pawsonia mutta ovat mielestäni eri asioita kuin johtajuus. Nyt joku voi kysyä miten johtajuus määritellään? Edellä olen viitannut arvojohtajuuteen, suunnan näyttämiseen tai sen puutteeseen.

Isä Pekka O. M. Leivo kirjoitti...

Tossa on kaverin kirjoitus, joka on ihan mielenkiintoinen.

http://karimies.uskojarukous.net/Artikkelit/Avoliitto.PDF

Jaksaako DrMark analysoida?

DrMark kirjoitti...

Ekan kappaleen perusteella näytti kovin mielenkiintoiselta. Nyt on kuitenkin sen verran kiireinen jakso menossa, että en ainakaan vähään aika pysty tuohon paneutumaan. Mutta onneksi muutkin voivat kommentoida :-)

Otto kirjoitti...

Steven Wickstromin kirjoittamassa artikkelissa Praying Together as a Couple todetaan se jo mainittu korrelaatio uskonnollisuuden ja avioerojen välillä:
* Of those who are non-Christian, 23 percent have seen their marriage go through the devastation of a divorce.

* 27 percent of those who call themselves born-again Christians have been divorced. (That makes the divorce rate higher among Christians than non-Christians)

* And of those who label themselves "Fundamentalist Christians," 30 percent have experienced a divorce.

Vastapainoksi Wickstrom viittaa kuitenkin kyselyyn, jonka mukaan kristityistä aviopareista vain 8% rukoilee yhdessä, ja kyselyn mukaan tässä vähemmistössä vain 1% eroaisi.

"FamilyLife® has surveyed of thousands of Christian couples and found that less than 8% pray together on regular basis. That is a shockingly low percentage. However, the statistics that I found show that of Christian couples who actively pray together, the divorce rate is less than one percent."

Yritin kysellä häneltä tarkempaa viitettä tästä kyselystä, mutta se on näköjään jossain määrin epävirallinen. Lainaus hänen vastauksestaan:

"I got this statistic from a Southern Baptist Convention poll in the summer of 2001. Although I have querried them, I have been unable to find out how many couples were polled or their geographic locations. It is quite possible that they only polled Southern Baptists at the convention, I have never been able to find out."

Tästä ei siis ilmeisesti ole olemassa tieteellisesti vertaisarvioituja tutkimuksia, mutta jos oletetaan ettei noissa luvuissa ole ainakaan suoranaista vääristelyä, tämä näyttäisi vihjaavan mistä kenkä puristaa. Ainakaan tuo 8% ei kuulosta mitenkään epäuskottavalta, siitä yhdestä prosentista herää varmasti jo enemmän epäilyksiä. Wickstrom on pohtinut tuossa artsussaan myös niitä syitä, miksi yhteinen rukouselämä auttaa pitämään avioliiton kasassa. (Prayer unites you spiritually before God, prayer encourages humility and honesty, prayer develops and deepens your communication, your marriage will be built up because you will be built up)

Ajatuksia?

/veli Pelleinen

Lars Leevi kirjoitti...

Avioparin yhdessä rukoilu kertoo usein myös heidän hyvästä kommunikaationsa tasosta ja siitä, kuinka kaksi eri elämänpiiriä yritetään henkisesti pitää yhtenä.

Anonyymi kirjoitti...

"Ja erityisesti Pawsonin kahden raamattutunnin setti pirkkahallissa toukokuussa 2007 on mielestäni suomalaisen lähikirkkohistorian merkittävin tapaus"

Olihan se. Se siirsi Nokia Missionin samalla tiukemmin marginaaliin, talousvaikeuksiin sekä temppuiluihin. Vastaavaa provoilua pitäisi saada juhannuksena keuruulle

Anonyymi kirjoitti...

"Olihan se. Se siirsi Nokia Missionin samalla tiukemmin marginaaliin, talousvaikeuksiin sekä temppuiluihin. Vastaavaa provoilua pitäisi saada juhannuksena keuruulle"

Keuruun päättävät veljet tuskin ovat niin yksinkertaisia, että kutsuvat Missionprovinsenin piispa Matti Väisäsen tai emeritus professori Heikki Räisäsen puhumaan juhannuksena konfferenssiin.